perjantai 12. marraskuuta 2010

Harrisburg ohi!

Vihdoin Harrisburg myös ohi, alkaa viimeiset päivät ja voi alkaa ostelemaan viimeisiä tuliaisia.

Huutokaupoissa meni hevosia todella halpaan hintaan, mikä oli minusta aivan järkyttävää.

Noh, Keeping Faith -09 (I´m Telling You) pääsi aivan mahtavaan kotiin! Sieltä olikin jo kuulema tullut kehuja kuinka kiltti se tamma on<3 (kuvassa oikealla)

Nyt n. 10h ajomatkan jälkeen on jalat ihan turtana istumisesta, nukkua on saanut koko matkan (mitä nyt kuski piti auton ikkunaa auki koko ajomatkan, pauhatti musiikkia ja poltteli sätkää vähänväliä yms..)

Huutokaupoissa to sain eräältä varsalta mojovat potkut jalkoihin (meinasi pettää jalat alta sillä hetkellä), niinpä molemmat pohkeet kipeinä ja sinisinä..

Ja yhteen weanlingiin ihastuin aivan täysin, DOC! (kuvassa yllä)
Aivan mahtava ja symppis vauvva oli ja seisoi paremmin kuin monet vuotiaat ;)

Ja näinpähän myös Lauran (First Lady) oli tamma pyöristynyt mukavasti vuodessa ja saanut vaavimahan. (kuvassa oikealla)

Lisäksi meillä myytiin Pine Booth mamma ja Keeping Faith






Kuvassa Pine Booth (mamma)



Ehdin ottaa vain näistä tammoista kuvat, kun meille ilmotettiinkin että saamme lähteä kohti Parisia (Kentucky)
Nyt kun malttaa viimeisinä päivinä vielä ostaa tulaisia, niin voi iloisena lähteä kohti Suomea!

Kuvassa Keeping Faith

Iloiset terveiset täältä Kentuckystä!


Love by Meri

maanantai 1. marraskuuta 2010

Alkaa loppu jo häämöttää...

Viimeisiä viikkoja farmilla vietetään, perjantaina olisi tarkoitus lähteä Harrisburgin huutokauppaan Pensylvaniaan.

Omia hoidokkeja oli sellaiset kuin Feegee (e. Bali Blue Chip), In Dino´s Pocket (e. Janie McPockets) ja Three Nunns (e. Belive Hanover).

Lisäksi yksi ehdoton suosikki: I´m Telling You (e. Keeping Faith, i. Tell All)

Halloween meni hyvin, lisäksi on tullut vain kaikkea positiivista vastaan täällä, tunteet hieman sekaisin..

Kuitenkin aivan järkyttävän suuri koti-ikävä jo, niinpä on ihanaa palata sitten Suomeen!<3

Siitäkin huolimatta tulee ikävä tutuiksi tulleita ihmisiä, toivottavasti nähdään vielä joskus...



Nyt pakkailemaan Harrisburgia varten, hei hei!

Ps. Kuvissa minun piirtämäni hoidokit Chasing Ideals ( ylempi, s.2008) ja One Stop Shopping (alempi, s.2009).

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Chicago!

21.-24.10. Oltiin reissussa Chicagossa ;)

 
Aivan mahtava reissu!

To aamuna lähdettiin klo 7:15 aikaan ja ajeltiin n. 7-7,5h isolla 12 hengen vanilla Chicagoon!
Hotellina toimi 5 tähden hotelli Sheraton, yksi Chicagon parhaista ;) Pomo vieläpä maksoi koko hotellin, joten siitä ei tarvinnut huolehtia :)

To käytiin vielä chekkaamassa kovalla kiireellä kauppoja (joista ostettiin seuraavalle päivälle asialliset vaatteet ja kengät) ja illemmalla palolaitos, jossa syötiin pizzaa ja pääsin muuten istumaan paloauton kyytiin ja laskemaan tankoa alas ;)
Sieltä päästyämme mentiinkin aikalailla lepäilemään, valmistumaan seuraavaa päivää varten..
Pe aamuna klo 8 lähdettiin kävelemään kohti suuria rakennuksia "bisnes-woman" lookissa! Aamiasella käytiin matkalla ja siitä pörssirakennukseen, jossa meitä kierrätettiin katsomassa kaikkea kivaa ja jännittävää ;)
Sieltä päästyämme lähdettiin kohti Yhdysvaltojen korkeina pilvenpiirtäjää Willis Toweria kohti! Ylös päästyämme, näky oli upea! Kävin myös lasikopissa, joka sijaitsee ylhäällä ulkoseinän ulkopuolella. Koppi oli kirjaimellisesti kokonaan lasia, pohjaa, seiniä ja kattoa myöten, joten alla vilisevän kaduin näki aivan helposti!
Loppupäivä Chicagoon ja lähinnä hintaviin kauppoihin (Guess, Burberry etc) tutustuen. Illalla lähdettiin kohti Chicagon parhaaseen Haunted Houseen (Statesville Haunted Prison) ;) Oli muuten aivan mahtava paikka ja vaikka alussa naureskelinkin, ettei pelota yhtään, niin kyllä sitä ryvin käytävällä polven auki (kun ylhäältä roikkuvat "nuket" nappasivatkin yhtäkkiä olkapäästä ja hiuksista kiinni :D), kiljuin kun näin Ring elokuvan tyttöjä ja nautin, kun kaksi "hirviötä" lauloi minulle ;)<3 Aivan mahtava paikka, uudestaan kun pääsisi<3
Lauantaina suunnattiin nokka kohti kauppoja, mm. Victorias Secret, H&M, Macys etc. Käytiin parin tytön kanssa myös yhdessä 5 tähden (*****) ravintolassa, jossa tuntui olevan käytöstavat hukassa ;D



Myöhemmin kohti Navy Piere:ä, jossa tsekkailtiin paikkoja ja mentiin loppujen lopuksi 75min pitkälle jokireissulle hienolla aluksella ;)
Illalla otettiin pullo kaveriksi, käytiin tyttöporukalla uimassa hotellin altaalla ja nautittiin hieman väkevämpiä ;) Siitä hyvässä hapessa lähdettiin kävellen Navy Piere:en tsekkaamaan iltaa, kun siellä mitään ei tapahtunut, napattiin LIMUSIINI ja matkattiin kohti parempia apajia ;) Sieltä 3 alle 21 v tyyppiä lähdettiin takaisin kävelemään hotellille, hieman miettien että missä ollaan.. Hienoa kuitenkin oli ja perille löydettiin apua kysymättä ;)

Tänään menikin aika pakatessa ja lähtöön valmistautumisessa.:) aamulla aamiaista hakiessani, näin erään miehen, joka muistutti aivan täydellisesti Vihreä maili- elokuvan tähteä. Eihän siinä mitään, hymyilin takaisin ja tervehdin, ei ihmeellisempää ;) klo 12 olikin sitten aika lähteä takaisin kohti Kentuckyä, muutamalla kaupalla käytiin ja n. 1h sitten tulin takaisin talolle.
Kertakaikkiaan; MAHTAVA VIIKONLOPPU!!!! Tuon kun saisi uudestaan kokea, niin olisi NAM<3
Kiitos pomolle, kun järjestit!

maanantai 18. lokakuuta 2010

Huutokauppa ohi!

Lexingtonin huutokauppa vihdoin ohi, kaikki poniset saivat uuden kodin!

Minun hoidokeistani lähti mm. Carry A Torch (Glidemaster - Pine Booth) RUOTSIIN!! Ei jää yksi lemppareista kovinkaan kauaksi sitten :) Mukavaan paikkaan pääsi, todella mukavan oloiset uudet omistajat!! HIENOA!

Heposet(hoidokit ja muutama vanha hoidokki) lähtivät näihin hintoihin uusiin koteihin;

Carry A Torch 10,000$
One Stop Shopping 28,000$
Yes Master 9,000$
Regal Peacock 3,000$
Special Blend 70,000$
Casual Flare 62,000$
Goddes Of Time 85,000$

Onnea kaikille uusiin koteihin ja toivottavasti kuulen vielä miten menee. :)

Nyt muutama päivä vielä töitä ja sitten kohti Chicagoa! Hieman lomailemaan... ;)


keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Hey again!

Pitkästä aikaa käyn  nyt blogia kirjoittelemassa.

Aika on kulunut nopsaan ja meneillään on syyskuun viimeiset päivät. Marraskuun puoliväli siis lähestyy hurjaa vauhtia. Kiirettä tulee pitämään loppuajan!

Täällä kaikki on sujunut hienosti, lauantai-sunnuntai välisenä yönä tulivat kylmät ilmatkin tänne, mitä nyt tänään oli vielä lämmintä päivällä, kiitos paistavan auringon!

Hoitohevoskaartini onkin muuttunut hurjasti sitten viime näkemän! Tänään tapahtui uusin ja viimeisin vaihto.
Passeihini kuuluvat siis nykyään:


*Peitsaritamma, One Stop Shopping (e: Magic Shopper, i: Mcardle)
[ensimmäisessä kuvassa]

*Peitsariori, Special Blend (e: Tallulah Belle, i: The Panderosa)

*Ravuritamma, Yes Master (e: Garonne Hanover, i: Glidemaster)

*Ravuritamma, Casual Flare (e: Casual Breeze, i: Donato Hanover)

* Ravuritamma, Carry A Torch (e: Pine Booth, i: Glidemaster)
[toisessa kuvassa]

sekä uusin vaihdokki
*Peitsariori, Regal Peacock (e: Vanity Sahbra , i: Stonebridge Regal)

Entisiä hoidokkejani Yearling Barnissa ovat olleet
* Mississippi Beauty (e: Mississippi Breeze)
* Goddes Of Time (e: Natastas Kiss)
* Xquisite Chocolate (e: Armbro Exquisite)


Videot kaikista (muista paitsi Regal Peacock oriista) löytyy netistä sivulta: http://www.huntertonsalesagency.com/ht/?f=live

Nin ja vielä mainittakoon! ;) Ostin itselleni viikko pari sitten uuden kameran, kun edellisen myin siskolleni. Nyt siis käytössä Nikon D3000 18-55mm ja 55-200mm objektiiveilla! On muuten hyvä kamera, vielä harjoittelen käyttöä ;)

Viime lauantaina tuli käytyä World Equestrian Gamesin myyntikojut kiertämässä! Sieltä lähtikin mukaani kasa ilmaislehtiä ja DVD:itä, ruokanäytteitä hevoselle ja koiralle, sekä Stübbenin uudet ruskeat suitset ohjineen ja Stübbenin  ruskea kaunis naruvyö ;) Oli muuten astetta hienompi paikka kuin jotkut pienet harjoituskisat saunan takana ;) Harmi ettei menty katsomaan Reiningiä.. Ehkä joku toinen kerta sitten.. ja jos pääsisi itsekin vielä testaamaan millaista on ratsastaa reiningiä!?
Tässä vielä kuva söpöistä miniaaseista, joita nähtiin matkalla Kentucky Horse Parkkiin!

Nyt pitänee kuitenkin painua nukkumaan (kello on 10:21 PM), huomenna kun on edessä asiakasrikas päivä! Good night and say hi for everyone!

Love by Meri

torstai 26. elokuuta 2010

Long time no see! (Niin kuin Hami tykkää sanoa ;) )

Täällä kaikki on sujunut mukavasti ja aika oikein lentää! Kaikki suomalaiset ovat tulleet farmille ja ehtineet aloittaa työt. Työskentelen nyt Yearling Barnissa, jossa työt sujuvat rattoisasti. Tiistaina oli viimeinen työskentelypäivä Sheepissä, onneksi siellä oli vain mukavia ihmisiä silloin!


Nyt olisi sitten tarve saada rahaa.. Käteistä jäljellä 1,25 $ ja eilen käytin jo korttia, että saan ostettua vaatteita ja ruokaa. Tarvetta olisi netille, kameralle ja kaikelle pikkusälälle (mm. Ekolle tavaroita & tököttejä).

On täällä jo ehtinyt tapahtuakin jotakin! Eilen yksi hoidokkini ei pitänyt ajatuksesta, että laittaisin sille Fura Zonea ja päälle kelmua. Niinpä ensin se potkaisi minut nurin, jonka jälkeen käänsi takapuolen minua kohti ja potki muutaman kerran lisää. Muutama mustelma ei sen pahempaa.

Tänään toinen Stallion Barnin tammoista ei tykännyt ideasta, että pesen sen. Niinpä se hyppäsi pystyyn ja huitaisi molemmilla etujaloilla eteenpäin. Hiuksissa vain pöllähti, kun kaviot kävivät lähellä pääkoppaa :D

Tällaista täällä, nyt taas aika rientää takaisin töihin.

Zao!

Kentucky, Paris

perjantai 20. elokuuta 2010

Farriers remember me!!

Päivä alkoi rattoisasti jälleen Sheep & Clen Barnissa. Harjasin & hoidin tänään 14 hevosta, aamulla 13 ja ruuan jälkeen yhden. Haluaisin jo töihin Yearling Barniin, mutta pitänee vielä odottaa pari päivää, kunnes apuvoimat Suomesta pääsevät tekemään päiviä ;)


Tänään iltapäivä oli aivan MAHTAVA!!! Nimittäin BlackSmithit tulivat trimmaamaan varsojen kavioita.

Menin pitämään yhden varsan takaosaa, ettei se pääse peruuttamaan. Silloin Brandon tulee sanomaan ”Hey! Do you remember me?”

Tottakai muistin Brandonin! Sitten hän kertoo, että he ovatkin ehtineet jo kaivata minua, että minun apua olisi tarvittu moooonta kertaa jo! :D Oli siinä hauskaa pitää varsaa kun hymyilee kuin Naantalin aurinko! ;D Brandon ei muistanut kunnolla mikä minun nimi oli, joten hän sitten kysäisi sitä uudestaan :D Mutta eikös se riitä, että minut edes muistetaan?:D

Siinä sitten sain kuulla kuinka Brandon puhuu minusta mm. kuinka varmistan että Steven kaveri (eli itse herra Brandon) pysyy kunnossa, kuinka teen hyvää työtä (tässä vaiheessa olen tukevassa etunojassa, ettei varsa peruuta yhtään taaksepäin!), kuinka minusta pitäisi ottaa mallia ja kuinka minua tarvitaan ”every BlackSmith day”. ;)

Vähän väliä sain kuulla kuinka minua huudettiin auttamaan jonkun varsan kanssa, oli sitten ongelma varsan kävelemisessä tai sen pitelyssä, I´ll be there! ;D

Kun sitten varsat oli trimmattu, viety tammoineen ulos ja Brandon & Jake lähteneet, oli tiedossa harjojen & pakkien kunnon pesu! Voin muuten sanoa, että oli niiden kanssa töitä!

Tämän jälkeen Tom välttämättä halusi, että siivoamme muutaman karsinan. Hän ehti siivota n. ½ karsinan, kun jo sanoi että hänen pitää mennä. Minä jäin siivoamaan 2 karsinaa ja koska en jaksanut katsoa niitä ilman kalkkia + uutta olkea, menin ja kuivitin ne sitten loppuun asti.

Lopuksi oli vielä tiedossa suomalaisten tyttöjen haku Lexingtonin lentokentältä. Sieltä mentiin suoraan suomalaisten talolle, jossa Cindy kertoi talon säännöt. Tämän jälkeen kysyin häneltä, saanko työskennellä Lexingtonin hevosten kanssa, Harrisburgin hevosten sijasta. Isolla kysymysmerkillä varustettuna minä nyt olen. Minua kuulemma tarvitsisi muutaman ison vuotiaan oriin kanssa, jotka ovat menossa Harrisburgin huutokauppaan. Mutta sain ainakin lupauksen, että pääsen Lexingtonin huutokauppaan, vaikka en sinne menevien hevosten kanssa työskentelisikään. Good!

Time to go again!

Paris, Kentucky

keskiviikko 18. elokuuta 2010

WOW those butterflies!

Ensimmäinen päivä sujui rattoisasti. Tallit, joissa vietin tämän päivän, olivat; Sheep Barn ja Clen Barn. Pääsin näkemään tuttujen heppojen emien viime vuotisia varsoja. Joukkoon mahtuivat mm. Little Black Dress, Time N Again ja Lady Ironsides. Oli aivan upeaa nähdä kuinka ne olivatkaan kasvaneet!


Ruokatauolla Tom kysyi haluanko talolle syömään vai lähteä hänen mukaansa. Eilisen talon ulkopuolelle jäämisen takia en ollut ehtinyt käydä Wall Martissa tai Food Lionissa ostamassa ruokaa itselleni. Niinpä lähdettiin käymään Subwayssa. Viime kesänä olin jaksanut helposti syödä Footlongin, mutta nyt tulin aivan her vottoman täyteen 6” patongista. Oli muuten varmasti 80% parempaa kuin Suomessa!!

Hommat loppuivat klo 03:00 pm aikaan, jonka jälkeen lähdin ajamaan Katjan luokse, avustamaan Jenen kanssa. Siellä kaikki meni hyvin ja ihailin kuinka hienosti Jene menikään! Lisäksi naureskelin Katjan kypärässä istuskelevalle perhoselle, joka ei millään tahtonut päästää irti!

Kun oli aika lähteä, kummastelin hetken perhosia, joita oli aivan älyttömän paljon! Lähdettyäni käänsin vanin keulan kohti Wall Mart:ia. Sieltä lähti mukaani 2 paitaa, 2 shotsit & säärystimet + iso kasa ruokaa. Yhteensä tuli maksamaan reilu 48$.

Kun pääsin takaisin talolle, söin ruokaa ja katsoin uudestaan Madagasgar 2 elokuvan. Viimeksi olin nähnyt sen vajaa vuosi sitten vaikka itse sen DVD:n omistankin.

Nyt alkaa väsyttämään niin kovin että aika taas mennä.

See you alll!

Paris, Kentucky

tiistai 17. elokuuta 2010

A Little Pissed Of?

Lennot sujuivat hyvin, Ranskan vaihdon kanssa oli hieman kiirettä, mutta itse lennoilla oli mukavaa!


… kunnes saavuin Cincinnatiin…

Kaikki meni hyvin, kunnes virkailija nappasi passini ja sanoi että hae laukkusi ja mene istumaan tuonne.

Kova tenttaaminen miksi tulin yhdysvaltoihin ja mitä teen täällä. Yhteensä varmaankin se 1h, jonka aikana kaikki minun tavarat purettiin, kaikki tutkittiin yms. Johan siinä jo linnallakin uhkailtiin! Oli se mukavaa, kun huoneessa on keskimäärin 10-12 tulli(?)virkailijaa jotka kaikki tuijottavat vain minua ja huutavat, että valehtelen.. Mukavaa?

Onneksi pääsin lopulta pois ja Katja tuli vastaan laukkua hakiessani. Juteltiin ja lähdettiin ajamaan kohti Lexingtonia, kuitenkin tuli pieni oikoreitti, kun mentiin liittymästä vahingossa ohi. Cincinnatin keskustan kautta takaisin Lexingtonia kohti sitten.

Ennen farmille pääsyä käytiin Katjan luona kakkos farmilla, jossa näin Jene-boon ja Baileyn! Uskomattomia eläimiä!

Farmille päästyämme aukaisin matkalaukun ja annoin Katjalle tuliaiset ja tuomiset. Huomattiinkin, että yksi sinappisilli- purkki oli rikkoutunut, kiitos sanomalehdille kaikki muut tavarat olivat pysyneet ehjinä & puhtaina.

Lähdettiin pian laittamaan hevosia ulos. Kolmannessa tallissa, jossa laitoin hevosia ulos, eräs tamma potkaisi pystyyn hypättyään etukaviolla minua lonkkaan. Mustelma luultavasti tulee? Muuten asiat sujuivat hienosti, kunnes..

Olimme hakemassa valkoista vania suomalaisten talon autotallista. Noh autossa ei avaimia ja mitä vielä. Katjan avaimet jäivät autoon sisälle ja auton ovet lukkoon. Baileykin jäi autoon sisälle. Siinä käveltiin hakemaan Cindyltä numeroa, että ovet saadaan auki. Kun ne sitten saatiin auki, ei vanissa halunnut rattilukko aueta -> meksikolainen fiksaaja apuun.

Auto saatiin käyntiin ja ehdin ajaa omalle asunnolle, kun älysin että kaikki ovet talossa olivat lukossa! Siinä etsimään avaimia & kysymään apua, viimeisin apu saapui, kun Steve saapui officelle, jossa olin etsimässä avainta *hävettävää*. Hän kysyy mitä minä teen ja minä koitan punaisena änkyttää lukkiutuneista ovista ja avaimista. Cindy lopulta luovutti minulle avaimen, jota lähdin kiireesti testaamaan. ”Cottage Front Door” lukee avaimissa. Minä yritän ja yritän. Lopulta päätän kokeilla sitä ”takaoveen”, joka yllätyksekseni ilmeneekin etuoveksi.

Lopulta kaikki hyvin saatu päätökseen, huomenna alkaa hoito klo 07:00 AM (klo 14:00 Suomen aikaa)

Terveiset täältä Kentuckystä, Parisista

maanantai 16. elokuuta 2010

Lähtö koittaa!

Heissan!
Täällä siis kerron teille matkastani kohti USA:ta ja kuulumisia ison lätäkön tuolta puolen.

Niinpä alkaa olla asiat valmiina kotona. Tavarat pakattu, ponit hoidettu ja heipat sanottu. Ekolla ratsastin viimeistä kertaa piiitkään aikaan. Hyvin meni ;)
Kohta pitäisi painua nukkumaan, matkamme kun alkaa klo 02:00 yöllä, jolloin auton nokka suuntaa kohti Helsinki - Vantaa lentokentälle. Sieltä lähtee lentokone klo 07:30 aikaan kohti Pariisia, jossa koneen vaihdon kautta Cincinnatiin, Kentuckyyn! ;)

Nyt tämä lähtee nukkumaan, joten heido everyone!
See you later!