Ensimmäinen päivä sujui rattoisasti. Tallit, joissa vietin tämän päivän, olivat; Sheep Barn ja Clen Barn. Pääsin näkemään tuttujen heppojen emien viime vuotisia varsoja. Joukkoon mahtuivat mm. Little Black Dress, Time N Again ja Lady Ironsides. Oli aivan upeaa nähdä kuinka ne olivatkaan kasvaneet!
Ruokatauolla Tom kysyi haluanko talolle syömään vai lähteä hänen mukaansa. Eilisen talon ulkopuolelle jäämisen takia en ollut ehtinyt käydä Wall Martissa tai Food Lionissa ostamassa ruokaa itselleni. Niinpä lähdettiin käymään Subwayssa. Viime kesänä olin jaksanut helposti syödä Footlongin, mutta nyt tulin aivan her vottoman täyteen 6” patongista. Oli muuten varmasti 80% parempaa kuin Suomessa!!
Hommat loppuivat klo 03:00 pm aikaan, jonka jälkeen lähdin ajamaan Katjan luokse, avustamaan Jenen kanssa. Siellä kaikki meni hyvin ja ihailin kuinka hienosti Jene menikään! Lisäksi naureskelin Katjan kypärässä istuskelevalle perhoselle, joka ei millään tahtonut päästää irti!
Kun oli aika lähteä, kummastelin hetken perhosia, joita oli aivan älyttömän paljon! Lähdettyäni käänsin vanin keulan kohti Wall Mart:ia. Sieltä lähti mukaani 2 paitaa, 2 shotsit & säärystimet + iso kasa ruokaa. Yhteensä tuli maksamaan reilu 48$.
Kun pääsin takaisin talolle, söin ruokaa ja katsoin uudestaan Madagasgar 2 elokuvan. Viimeksi olin nähnyt sen vajaa vuosi sitten vaikka itse sen DVD:n omistankin.
Nyt alkaa väsyttämään niin kovin että aika taas mennä.
See you alll!
Paris, Kentucky
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti