perjantai 12. marraskuuta 2010

Harrisburg ohi!

Vihdoin Harrisburg myös ohi, alkaa viimeiset päivät ja voi alkaa ostelemaan viimeisiä tuliaisia.

Huutokaupoissa meni hevosia todella halpaan hintaan, mikä oli minusta aivan järkyttävää.

Noh, Keeping Faith -09 (I´m Telling You) pääsi aivan mahtavaan kotiin! Sieltä olikin jo kuulema tullut kehuja kuinka kiltti se tamma on<3 (kuvassa oikealla)

Nyt n. 10h ajomatkan jälkeen on jalat ihan turtana istumisesta, nukkua on saanut koko matkan (mitä nyt kuski piti auton ikkunaa auki koko ajomatkan, pauhatti musiikkia ja poltteli sätkää vähänväliä yms..)

Huutokaupoissa to sain eräältä varsalta mojovat potkut jalkoihin (meinasi pettää jalat alta sillä hetkellä), niinpä molemmat pohkeet kipeinä ja sinisinä..

Ja yhteen weanlingiin ihastuin aivan täysin, DOC! (kuvassa yllä)
Aivan mahtava ja symppis vauvva oli ja seisoi paremmin kuin monet vuotiaat ;)

Ja näinpähän myös Lauran (First Lady) oli tamma pyöristynyt mukavasti vuodessa ja saanut vaavimahan. (kuvassa oikealla)

Lisäksi meillä myytiin Pine Booth mamma ja Keeping Faith






Kuvassa Pine Booth (mamma)



Ehdin ottaa vain näistä tammoista kuvat, kun meille ilmotettiinkin että saamme lähteä kohti Parisia (Kentucky)
Nyt kun malttaa viimeisinä päivinä vielä ostaa tulaisia, niin voi iloisena lähteä kohti Suomea!

Kuvassa Keeping Faith

Iloiset terveiset täältä Kentuckystä!


Love by Meri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti