Aivan mahtava reissu!
To aamuna lähdettiin klo 7:15 aikaan ja ajeltiin n. 7-7,5h isolla 12 hengen vanilla Chicagoon!
Hotellina toimi 5 tähden hotelli Sheraton, yksi Chicagon parhaista ;) Pomo vieläpä maksoi koko hotellin, joten siitä ei tarvinnut huolehtia :)
To käytiin vielä chekkaamassa kovalla kiireellä kauppoja (joista ostettiin seuraavalle päivälle asialliset vaatteet ja kengät) ja illemmalla palolaitos, jossa syötiin pizzaa ja pääsin muuten istumaan paloauton kyytiin ja laskemaan tankoa alas ;)
Sieltä päästyämme mentiinkin aikalailla lepäilemään, valmistumaan seuraavaa päivää varten..
Sieltä päästyämme lähdettiin kohti Yhdysvaltojen korkeina pilvenpiirtäjää Willis Toweria kohti! Ylös päästyämme, näky oli upea! Kävin myös lasikopissa, joka sijaitsee ylhäällä ulkoseinän ulkopuolella. Koppi oli kirjaimellisesti kokonaan lasia, pohjaa, seiniä ja kattoa myöten, joten alla vilisevän kaduin näki aivan helposti!
Lauantaina suunnattiin nokka kohti kauppoja, mm. Victorias Secret, H&M, Macys etc. Käytiin parin tytön kanssa myös yhdessä 5 tähden (*****) ravintolassa, jossa tuntui olevan käytöstavat hukassa ;D
Myöhemmin kohti Navy Piere:ä, jossa tsekkailtiin paikkoja ja mentiin loppujen lopuksi 75min pitkälle jokireissulle hienolla aluksella ;)
Illalla otettiin pullo kaveriksi, käytiin tyttöporukalla uimassa hotellin altaalla ja nautittiin hieman väkevämpiä ;) Siitä hyvässä hapessa lähdettiin kävellen Navy Piere:en tsekkaamaan iltaa, kun siellä mitään ei tapahtunut, napattiin LIMUSIINI ja matkattiin kohti parempia apajia ;) Sieltä 3 alle 21 v tyyppiä lähdettiin takaisin kävelemään hotellille, hieman miettien että missä ollaan.. Hienoa kuitenkin oli ja perille löydettiin apua kysymättä ;)
Tänään menikin aika pakatessa ja lähtöön valmistautumisessa.:) aamulla aamiaista hakiessani, näin erään miehen, joka muistutti aivan täydellisesti Vihreä maili- elokuvan tähteä. Eihän siinä mitään, hymyilin takaisin ja tervehdin, ei ihmeellisempää ;) klo 12 olikin sitten aika lähteä takaisin kohti Kentuckyä, muutamalla kaupalla käytiin ja n. 1h sitten tulin takaisin talolle.
Kertakaikkiaan; MAHTAVA VIIKONLOPPU!!!! Tuon kun saisi uudestaan kokea, niin olisi NAM<3
Kiitos pomolle, kun järjestit!
